BLOGIARKISTO

Oikeuksia ja velvollisuuksia

28.09.2012

Helsingin tärkein tehtävä on taata jokaiselle kaupungin asukkaalle mahdollisuudet hyvään elämään, kasvuun ja kehitykseen. Yksi vakavimmista uhkista tälle on nuorten syrjäytyminen. Se näkyy mm. peruskoulun päättäneiden vaikeutena löytää toisen asteen opiskelupaikka, ammatillisten opintojen keskeytymisenä, ennaltaehkäisevän nuorisotyön tarpeena ja nuorten huostaanottoina.

Helsingissä jää vuosittain 300 – 400 nuorta kokonaan ilman minkäänlaista peruskoulun jälkeistä jatkopaikkaa. Lastensuojelun vireillepanoja tehtiin viime vuonna lähes 13 000 ja lastensuojelun avo- ja sijaishuollon asiakkaita oli yli 10 000. Kiireellisesti sijoitettujen lasten määrässä oli kasvua 9 prosenttia.

On erittäin tärkeää, että nuorten ei tarvitse jäädä tyhjän päälle keskeyttäessään tai päättäessään koulun tai ollessaan työllistämistoimenpiteiden ulkopuolella, sillä juuri palvelujen väliinputoaminen muodostaa nuorille merkittävän riskitekijän.

Tilanteen korjaamiseksi päätimme kaupunginvaltuustossa kohdistaa 10 miljoonan euron erillismäärärahan helsinkiläisnuorten koulutus- ja työmahdollisuuksien turvaamiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Myös valtakunnan tasolla on vihdoin havahduttu asiaan. Hallitusohjelmaan on kirjattu nuorisotakuu, jolla luvataan taata jokaiselle nuorelle työ-, opiskelu-, kuntoutus- tai harjoittelupaikka.

Pelkkä porkkana ja kädenojennus eivät kuitenkaan kaikkia auta. Osa nuorista on jo valmiiksi niin syrjäytyneitä, että he tarvitsisivat nuorisotakuuta monipuolisempaa tukea ja opastusta.

Mielestäni terveille ja toimintakykyisille nuorille ei tulisi antaa vastikkeetonta rahaa, vaan heidät tulisi velvoittaa johonkin aktiivitoimenpiteeseen. Lisäksi toimeentulokierteeseen jumiutuneiden nuorten aktivoimiseksi olisi tärkeää velvoittaa sosiaalityöntekijät tapaamaan kaikki alle 25-vuotiaat sosiaalitoimessa asioivat nuoret ja kertomaan heille mahdollisuuksista saada tukea ja kannustusta omien mielenkiinnonkohteiden, vahvuuksien ja tulevaisuudennäkymien selkiinnyttämiseen.

Joutilaisuus kriittisessä vaiheessa elämää ei tee kenellekään hyvää, vaan lisää syrjäytymisriskiä. Toimeentulotukiputken tarjoaminen työn tai opiskelupaikan sijaan aktiivisessa iässä oleville nuorille on yhteiskunnan taholta lähes heitteillejättö. Tämä on havaittu konkreettisesti esimerkiksi Tanskassa, jossa tehdyn tutkimuksen mukaan yli 50 prosenttia niistä 12 000 nuoresta, jotka 1994 saivat toimeentulotukea, eivät ole nytkään töissä.

Nuoria on motivoitava ottamaan vastuuta omasta elämästään ja pidettävä huolta siitä, että he myös saavat riittävästi tietoa ja opastusta tarjolla olevista työ- ja koulutusvaihtoehdoista ja myös oikeasti tarttuvat niihin.


Maksuton joukkoliikenne?

15.09.2012

Julkisuuteen pulpahtelee tasaisin väliajoin vaatimuksia ilmaisesta/maksuttomasta joukkoliikenteestä. Nyt kunnallisvaalien lähestyessä aihe on taas takuuvarmasti tapetilla. Ehdotuksia perustellaan milloin milläkin. Maksuttoman joukkoliikenteen uskotaan muun muassa vähentävän yksityisautoilua ja ilmansaasteita. Joidenkin mielestä se puolestaan kasvattaisi turistivirtaa ja lisäisi taloudellista tasa-arvoa. Ja onhan Tallinnassakin pian maksuton joukkoliikenne, joten miksi ei meillä Helsingissä voisi olla?

Käsittelimme asiaa hiljattain HSL:n hallituksen kokouksessa. Helsingin kaupungin liikennelaitos teetti vuonna 2008 selvityksen maksuttomasta joukkoliikenteestä. Selvityksen johtopäätös oli selkeä: maksuton joukkoliikenne ei ole pidemmällä aikavälillä yhteiskunnallisesti kannattavaa ja haitat ovat hyötyjä suuremmat.

Maksuttomuuden on ensinnäkin arvioitu lisäävän lyhyitä, muutaman pysäkinvälin matkoja. Siirtymää tapahtuisi luultavimmin pyöräilystä ja jalankulusta. Lyhyiden matkojen lisääntyminen taas hidastaa joukkoliikennettä ja vähentää sen luotettavuutta.

Maksuttomuus johtaisi myös todennäköisesti siihen, että tarpeeton hengailu asemilla ja itse liikennevälineissä lisääntyisi. Tämä puolestaan vähentäisi matkustamisen miellyttävyyttä ja lisäisi turvattomuutta.

Sitten niistä kustannuksista. Ilmaisia matkojahan ei oikeasti ole olemassakaan. Joku maksaa aina ja tässä tapauksessa maksajaksi päätyisimme me helsinkiläiset veronmaksajat. Käyttäjille maksuttoman joukkoliikenteen Helsingissä on arvioitu lisäävän menetettyjen lipputulojen, kasvavien liikennöintikustannusten sekä lipunmyynnin ja matkalippujen tarkastustoiminnan vähenemisen seurauksena joukkoliikenteen kokonaisrahoitustarvetta noin 140 milj. euroa vuodessa. Kuinka moni helsinkiläinen olisi valmis nostamaan kunnallisveroa, jotta kaikki saisivat matkustaa ilmaiseksi?

Ja Tallinnasta... Tallinnan joukkoliikenne ei ole ensinnäkään täysin verrattavissa Helsingin seutuun. Toisekseen Tallinnassa vapaa matkustusoikeus myönnetään vain tallinnalaisille, ei siis kaikille virolaisille saati eurooppalaisille ym. Tämä sotii vastoin periaatetta EU-kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta. EU komissio tutkii parhaillaan vastaavaa tapausta Maltalla, jossa maksuttomuus koskee vain Maltan asukkaita.

Ihmisten matkustuskäyttäytymiseen vaikuttavat monet erilaiset asiat matkareiteistä ja aikatauluista kuljetuskalustoon ja henkilökuntaan. Lippujen hinnalla on tottakai myös väliä.   Loppujen lopuksi palvelukokonaisuus siis ratkaisee. Mikäli haluamme oikeasti tehdä joukkoliikenteestä vakavammin otettavan haastajan yksityisautoilulle, tulee meidän keskittyä joukkoliikenteen palvelutason parantamiseen maksuttomien matkojen vaatimisen sijaan.


Heikoimpia on puolustettava

10.09.2012

Lainsäätäjien velvollisuus on suojella yhteiskuntamme puolustuskyvyttömimpiä jäseniä kaikenlaiselta hyväksikäytöltä. Tähän kuuluu olennaisena seikkana työnantajien oikeus ja velvollisuus tarkastaa rikostaustat kaikilta lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä henkilöiltä.

Tällä hetkellä rikosrekisterin selvittäminen on lain mukaan mahdollista ainoastaan työ- ja virkasuhteisessa työssä, johon pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa.

Lakia sovelletaan, jos lasten kanssa tehtävä työ kestää yhden vuoden aikana yhteensä yli kolme kuukautta. Sen sijaan tilapäisesti lasten kanssa työskenteleviltä henkilöiltä ei rikosrekisteriä selvitetä.

Lasten parissa työskentelee nykyään yhä kasvava määrä vapaaehtoisia, joiden mahdollinen rikosrekisteri jää useimmiten täysin pimentoon. Tähän epäkohtaan myös lapsiasiainvaltuutettu on kehottanut asiasta vastaavia ministeriöitä puuttumaan.

On erittäin tärkeää, että laki rikostaustojen selvittämisestä ulotetaan sekä vapaaehtoistyöhön että yrittäjätoimintaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa, järjestöjen kotipalvelu- ja lastenhoitotoimintaa sekä järjestöjen sekä uskonnollisten yhdyskuntien kerho- ja leiritoimintaa. Myös kotonaan perhepäivähoitoa tarjoavien tai perhehoitajina toimivien puolisoiden taustat tulisi selvittää.

Olen kysynyt aiemmin asiasta vastaavalta ministeri Henrikssonilta, miten näihin laissa oleviin epäkohtiin aiotaan puuttua. Tuolloin vielä kovin ympäripyöreän vastauksen saaneena olin erittäin mielissäni, kun ministeri vihdoin näytti julkisuudessa varovaisesti vihreää valoa uudistuksille, joilla oikeutta rikosrekisterin tarkastamiseen voitaisiin laajentaa nykyisestä. Henrikssonin mukaan oikeusministeriön työryhmä selvittää parhaillaan mahdollisuuksia lain muuttamiseksi.

Uudistuksia tehtäessä on hyvä muistaa, etteivät lapset suinkaan ole ainoita puolustuskyvyttömiä yhteiskuntamme jäseniä. Vanhusten ja vammaisten suojelemisen osalta Suomen lainsäädäntö on yhä puutteellinen. Myös tämä asia vaatii korjausta.


Kokoomus