BLOGIARKISTO

Kommenttejasi kaivataan

18.10.2013

“Kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja, arvioitu jonotusaika on 20 minuuttia. Jonotus on maksullista. Voit myös asioida verkkosivuillamme www…” Kuinka monta kertaa olemmekaan kuunnelleet tätä samaa viestiä, joka itse asiassa sisältää aika monta olettamusta. Ensinnäkin oletetaan, että asiakkaalla on loputtomasti aikaa odotteluun, että hänellä on varaa maksaa odottamisesta tai että hänellä on käytössään tietokone, jolla pääsee nettiin. Etenkin tämä viimeinen olettamus on syytä ottaa lähempään tarkasteluun.

Suomessa ollaan syystäkin ylpeitä siitä, että yhä suurempi osa palveluista on siirretty nettiin. Sanotaan, että se nopeuttaa asiointia, leikkaa kustannuksia ja on helpompaa myös asiakkaille. Monilla meistä on käytössä nopealla nettiyhteydellä varusteltuja teknisiä laitteita, joilla pääsee kätevästi nettipankkiin, verotoimistoon ja vaikkapa kaupan kassalle aina kun huvittaa. Netissä voi myös vertailla vaaliehdokkaita keskenään ja allekirjoittaa kansalaisaloitteita mitä tärkeimmistä aiheista eduskuntaan vietäväksi.

Mutta on niitäkin, jotka eivät pääse nettiin, tai jos pääsevät, yhteys on niin hidas, etteivät viimeisimpiä ohjelmapäivityksiä vaativat nettisivut aukea heidän koneillaan. Vähävaraiset, syrjäisillä alueilla asuvat, ikääntyneet, maahanmuuttajat… Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei ole varaa hankkia, saati ylläpitää tietokonetta ja, jotka eivät hyödy siitä, että palvelut ovat siirtyneet nettiin. He joutuvat matkustamaan pitkiä matkoja, jonottamaan tuntikausia tai maksamaan pankille palvelumaksua siitä, että saisivat samaa palvelua kuin me muut saamme napin painalluksella. Palvelut pitää suunnitella niin, että ne ovat kaikille samat – se on kaikkien perusoikeus.

Luitte oikein, pääsy internetiin on perusoikeus. Kansainväliset asiantuntijat ovat todenneet sen kuuluvan sananvapauteen, mutta kun puhutaan palveluista, se voidaan tulkita kuuluvan myös muihin oikeuksiin, kuten oikeuteen yksityiselämään jne. Nämä oikeudet on kirjattu Euroopan ihmisoikeussopimukseen, jonka kaikki Euroopan maat ovat ratifioineet. Meillä on asiat erittäin hyvin Suomessa, jos verrataan internetin saatavuuteen muualla Euroopassa, mutta mielestäni olisi silti paikallaan muistuttaa meitä päättäjiä ja kaikkia kansalaisista tästä oikeudesta.

Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsenenä olen tehnyt aloitteen ja laatinut raportin aiheesta ”The right to Internet access” yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijan Riikka Koulun kanssa. Raportissa tutkitaan tätä oikeutta ja sen toteutumista ja tarkoituksena on laatia päätöslauselma, joka sisältää jäsenmaille suosituksia ko. perusoikeuden kunnioittamiseksi.

Olen avannut Facebookiin tapahtuman (https://www.facebook.com/events/541251039286207/?ref=22), jossa voi käydä lukemassa ehdotuksiani ja kommentoimassa niitä. Sivulla voi muutenkin kirjoittaa omia ajatuksiaan tästä aiheesta. Osa kommenteista päätyy lopulliseen raporttiin ja parhaimmat suositusehdotukset päätyvät päätöslauselmaluonnokseen.


Nuoret toimeentulotuen asiakkaat

08.10.2013

Olen jo pitkään puhunut nuorten huolestuttavasta työttömyystilanteesta ja syrjäytymisestä sekä peräänkuuluttanut sosiaalityön merkitystä ongelman ratkaisussa. Jätän tällä viikolla eduskunnan puhemiehelle lakialoitteen toimeentulotukilain muuttamiseksi niin, että jatkossa sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat velvoitettaisiin tapaamaan kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat nuoret tukimahdollisuuksien selvittämiseksi sekä neuvonnan, tukemisen ja kannustamisen mahdollistamiseksi. Aloite on saanut tukea laajalti kaikista puolueista; sen on allekirjoittanut yli 100 kansanedustajaa.

Taustalla on karut luvut 15–24-vuotiaiden korkeasta työttömyystasosta, jonka suunta on viime vuosina ollut nouseva. Nuorten jatkuvasti kasvanut työttömyys on lisännyt myös alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrää. Pelkästään Helsingissä oli vuonna 2012 yli 9000 toimeentulotuella pääsääntöisesti elävää nuorta, joista moni on vakavassa syrjäytymisvaarassa. Kuluvana vuonna näiden nuorten määrä on ollut edelleen kasvussa.

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman Työllisyyskatsauksen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tämän vuoden elokuussa 7 400 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa eli yhteensä 39 300. Näiden lukujen ulkopuolelle jää vielä tuhansia nuoria, jotka eivät ole ilmoittautuneet työttömiksi.

Nuoret ovat olleet viime päiviin saakka marginaalisessa asemassa sosiaalityössä. Nuoruus on jäänyt lapsuuden ja lastensuojelun varjoon. Käytännössä lastensuojelu on pystynyt vastaamaan vain kaikkein kiireellisimpiin ja vakavimpiin lasten ja nuorten tuen, avun ja huolenpidon tarpeisiin. Siten monien nuorten oman elämän ja tulevaisuudennäkymien selkiyttämiseen tarvittava ulkopuolisen tuen tarve on tullut esille vasta nuoren tullessa toimeentulotuen piiriin täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Nuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen on lähdetty tarjoamaan ratkaisuksi nuorisotakuuta. Vaikka nuorisotakuu kaikkine toiminteineen on iso askel syrjäytymisen estämiseksi, eivät sen välineet tavoita kaikkia nuoria. Merkittävien tulosten saavuttamiseksi tarvitaan muitakin toimenpiteitä. Koska nuorten työttömyyden takana on työ- ja koulutuspaikan saamisen vaikeuden lisäksi myös työllistymistä estäviä merkittäviä sosiaalisia tekijöitä, tarvitaan avuksi sosiaalityötä. Pelkät työllistämispalvelut tai toimeentulotuki ilman siihen liittyvää sosiaalityötä eivät riitä ratkaisuksi siihen, että nuorisotakuun arvokkaat tavoitteet toteutuvat myös yhteiskunnan valtavirran ulkopuolella elävien nuorten elämässä.

Työttömien toimeentulotukikierteeseen jumiutuneiden nuorten auttamiseksi olisi välttämätöntä, että sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat velvoitettaisiin tapaamaan henkilökohtaisesti kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat. Tällä hetkellä toimeentulotukilain mukaan asiakkaalla on oikeus tavata sosiaalialan ammattilainen, mutta laki ei velvoita tähän kumpaakaan osapuolta. Ilman tuloja oleva nuori voi näin hakea toimeentulotukea kirjallisesti pitkiäkin aikoja ilman, että hänen tarvitsee koskaan tavata sosiaalityöntekijää tai -ohjaajaa kasvotusten. Tällainen käytäntö ruokkii syrjäytymiskierrettä.

Toimeentulolain säännökset eivät siis nykyisessä muodossaan edistä sellaista nuorten tukemista, jolla sosiaaliviranomaisen aktiivinen puuttuminen voisi toimia nuorten parhaaksi. Vaikka monissa kunnissa on jo pyritty vastaamaan syrjäytymistä estäviin tarpeisiin priorisoimalla alle 25-vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden henkilökohtainen tapaaminen, ei pelkkä hyvä tahto riitä, kun työhön ei riitä taloudellisia resursseja. Tämän vuoksi on tapaamisvelvoite tarpeen saattaa lain tasolle, jotta myös resurssit tälle työlle saadaan mitoitettua.

Toivon aloitteen pikaista käsittelyä. Meillä ei ole varaa aikailla lasten eikä nuorten kohdalla, kun kyse on heidän hyvinvoinnistaan ja tulevaisuudestaan. Meillä ei ole myöskään varaa antaa nuorten syrjäytyä väestön ikärakenteen jatkuvasti vanhentuessa. Nämä nuoret täytyy saada mukaan yhteiskuntaan ja omaan elämäänsä kiinni. Se on win-win -tilanne kaikkien osapuolten kannalta.


Ruuvinpussittajista osallituviksi kansalaisiksi

01.10.2013

Nuorisotyöttömyys ja työttömyys yleensäkin on valitettavan yleistä tällä hetkellä. Kehitysvammaiset nuoret taistelevat samoista työpaikoista kouluttautuneiden “normaalien” nuorten kanssa ja heidän on erittäin vaikeaa saada vakituista työtä tavallisilta palkkatyömarkkinoilta.

Myös kehitysvammaisissa on eri tavoin työkykyisiä ihmisiä, osatyökykyisiä ja toisaalta ihmisiä, jotka eivät hyvässäkään työtilanteessa työllistyisi palkkatyöhön, mutta jotka haluaisivat käyttää omaa osaamistaan omaksi ja muiden hyödyksi. Mitä Helsingillä on tarjota heille? Kehitysvammaisten ihmisten työtoiminta pitää tällä hetkellä sisällään ruuvinpussitusta, kirjekuorien sulkemista ja muuta vaihetyötä. Nähdäänkö taidot liian yksiulotteisesti? Estämmekö kehitysvammaisten ihmisten mahdollisuuden itsensä ja omien taitojensa kehittämiseen sekä menestymiseen omassa elämässään?

Suuri joukko kehitysvammaisista haluaisi toimia aktiivisina ja hyödyllisinä yhteiskuntamme jäseninä ja käyttää sekä kehittää taitojaan esimerkiksi media-alalla ja kahvilatöissä. Tällaisesta toiminnasta on hyviä kansainvälisiä esimerkkejä mm. Tanskassa ja Alankomaissa. Toimivia eurooppalaisia ratkaisuja on tarjolla, mutta missä näkyy uudenlainen toiminta ja suomalaisten innovatiivisuus tällä hetkellä Helsingissä? Minkälaisia uusia ja innovatiivisia työ- ja päivätoiminnan muotoja Helsingin sosiaalivirasto tarjoaa?

Pertti Kurikan nimipäivät ja Kovasikajuttu -dokumentti ovat luoneet toivoa niin Suomessa kuin ulkomailla kehitysvammaisten ja heidän perheidensä keskuudessa uudenlaisesta vahvasta otteesta oman elämän mahdollisuuksien kehittymiseen. Olisiko jo aika uusille linjauksille ja malleille, kuten esimerkiksi työpajamuotoiselle toiminnalle, josta Pertti Kurikan nimipäivät on noussut koko maailman tietoisuuteen? Olisiko jo aika miettiä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa ihmislähtöisesti toiveille ja taipumuksille rakentaen eikä paikkalähtöisesti kuten nyt tehdään? Voisiko kolmatta sektoria hyödyntää työ- ja päivätoiminnan uudistamisessa, kuten on tehty muualla Euroopassa?

Kehitysvammaiset ja heidän perheensä ovat esittäneet oman vahvan tahtonsa siitä, minkälaista toimintaa he haluaisivat Helsinkiin ja tämä tahto on kirjattu palvelusuunnitelmiin yhteistyössä sosiaaliviraston kanssa. Palvelusuunnitelmien toteutus laahaa kuitenkin vielä pahasti perässä. Jo pitkälle suunnittelussa edennyt kahvila keskeisellä paikalla Helsingin Kalliossa ja Radio Valo mediatyöpaja ovat innovatiivisia ja ainutlaatuisia hankkeita, joita Helsingin kaupungin ja meidän kaikkien muidenkin kannattaisi ehdottomasti tukea.


Kokoomus