BLOGIARKISTO

Suomen etu

21.06.2016

Hallituksen vastikään julkaistu ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko puhuu asioista virkistävän rehellisesti. Se määrittelee Suomen toimintaympäristöä leimaavan voimakkaan muutoksen. Epävakaus ja turvattomuus ovat lisääntyneet kiihtyvällä vauhdilla. Suomen tilannetta heikentää Venäjän paluu voimapoliittiseen ajatteluun ja toimintaan. Niin kuin selonteossa todetaan, Venäjä pelaa geopoliittista nollasummapeliä, jossa voi olla vain yksi voittaja ja häviäjä. Venäjän hallinto haluaa luonnollisesti olla tämän pelin voittaja.

Itämeren heikentynyt turvallisuustilanne on syytä ottaa tosissaan. Suomea vastaan kohdistuvaa sotilaallista voimankäyttöä tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois. Selonteossa sanotaan suoraan, että EU:n jäsenenä Suomi ei voisi olla ulkopuolinen, jos sen lähialueella tai muualla Euroopassa turvallisuus olisi uhattuna.

Omasta puolustuksesta huolehtiminen on aina suomalaisten tehtävä. Yksin emme kuitenkaan siihen pysty. Keskeisenä tavoitteenamme on tiivistää niin ulko-, turvallisuus- kuin puolustuspoliittistakin yhteistyötä erityisesti Ruotsin kanssa. Selonteossa todetaan, että Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla on läheinen yhteys. Niin kuin tangoon, myös tiivistyvään puolustusyhteistyöhön tarvitaan kaksi valtiota, jotka tahtovat edetä samaan suuntaan samaa vauhtia.

Pääministeri Löfven muistutti viimeksi Kultarannassa käydyissä keskusteluissa, ettei Ruotsilla ole kiinnostusta puolustusliittoon Suomen kanssa. Tämä realiteetti Suomen tulee ottaa huomioon. Pääministeri Löfvenin kanta Ruotsin sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuu ennen kaikkea hänen puolueensa kantaan. Ruotsissa on totuttu tekemään nopeita ja oman maan etuun liittyviä päätöksiä ja kanta voi hyvinkin muuttua Ruotsin seuraavien parlamenttivaalien jälkeen. Samaan aikaan on muistettava, että Ruotsin puolustusvoimauudistuksessa asevoimien painopiste siirtyi kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin, ja vuoden 2014 jälkeen Ruotsissa on jälleen herännyt kiinnostus kehittää oman alueensa puolustusta konventionaalisia uhkia vastaan. Meidän tulee onnitella itseämme sekä edellisiä hallituksia siitä, että olemme jatkaneet pitkäjänteisesti omaa puolustuspolitiikkaamme, joka perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Samaan aikaan olemme osallistuneet aktiivisesti kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin ympäri maailmaa.

EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kannalta turvatakuiden aktivoiminen oli tärkeä ennakkotapaus. Suomelle sotilasliittoon kuulumattomana maana on tärkeää, ettei artikla ole vain tyhjiä sanoja paperilla. Jos Suomi olisi hyökkäyksen kohteena toivoisimme mekin vahvaa tuenilmausta muilta mailta. Meidän tulee myös olla valmiita antamaan konkreettista tukea muille jäsenmaille. Emme voi tuudittautua perinteiseen toiveajatteluun, että jos me joudumme suoran hyökkäyksen tai painostuksen alaiseksi, muut valtiot antavat meille pyyteettömästi tukea. On myös tärkeä ymmärtää, ettei keskinäisen avunannon lauseke tarjoa samaa suojaa kuin Naton 5. artikla. Meidän on jatkossakin tiivistettävä sotilasyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja osallistuttava aktiivisesti sotilaallisiin yhteistoimintaharjoituksiin. Näin varmistetaan yhteensopivuus avun antamis- ja vastaanottamistilanteissa.

Selonteossa todetaan, että Suomelle on tärkeää Naton avoimien ovien politiikan jatkuminen ja samalla jäseneksi hakemisen mahdollisuuden ylläpitäminen. Euroopan unionin 28 jäsenestä 22 kuuluu sotilasliitto Natoon. Euroopan mantereen vakautta tukeva puolustusyhteistyö lepää pitkälti Naton harteilla. Selonteossa arviotiin, että Nato-jäsenyys vaikuttaisi perustavanlaatuisesti Itämeren alueen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja nostaisi merkittävästi kynnystä loukata Suomen alueellista koskemattomuutta. Jäsenyys myös lisäisi päätösvaltaamme - mahdollisuuksiamme olla läsnä niissä pöydissä, joissa päätöksiä turvallisuudestamme tehdään. Naton turvatakuut suojaavat vain Nato-maita. Suomen jättäytymiselle turvatakuiden ulkopuolelle ei yksinkertaisesti ole kestäviä perusteita.

Kansainväliset suhteet sekä turvallisuuspolitiikka ovat jatkuvassa liikkeessä, jossa yksittäisen valtion päätökset vaikuttavat kaikkiin toimijoihin. Me emme elä kylmän sodan aikaisessa keinotekoisessa vakaassa järjestelmässä, jossa voimme vain yksipuolisesti lyödä lukkoon turvallisuuspoliittiset liikkeemme vuosiksi eteenpäin. Siksi ulko- ja turvallisuuspoliittisilta selonteoilta tulee jatkossa vaatia yhä enemmän konkreettista luonnetta eikä niitä pitäisi ajoittaa tiukkoihin vuosirytmeihin.

Historia osoittaa, että pienten valtioiden tulee olla mukana kaikissa niissä kansainvälisissä valtioiden välisissä organisaatioissa, joiden tavoitteena lisätä vakautta ja hyvinvointia. Suomi on ollut aktiivinen YK:n, EU:n ja ETYJ:in jäsen sekä edennyt Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyö- ohjelmaan. On meidän etujemme mukaista, että kansainvälisiä lakeja sekä niitä sovittuja käytäntöjä noudatetaan, jotka tähtäävät kaikkien valtioiden koskemattomuuden suojelemiseen. Kuitenkin juuri näiden pienten valtioiden, kuten Suomen, tulee olla ensimmäisinä valmiita kohtaamaan kylmä realistinen nollasummapeli.

Vuosi 2014 tullaan muistamaan Euroopassa vuotena, jolloin rikottiin ETYK:in vuonna 1975 sovittua sopimusta siitä, että Euroopan valtioiden rajoja ei voida siirtää väkivallan avulla. Kokoomus ja RKP ovat nyt ensimmäistä kertaa asettaneet aikataulun Suomen Nato-jäsenyydelle. Toivoisin myös samanlaisia kannanottoja muiden puolueiden edustajilta, erityisesti SDP:n puolelta, jonka edustajat tuntuvat välillä olevan haluttomia vastamaan nykyajan turvallisuuspoliittisiin haasteisiin ja haikailevat 1970-luvun pysähtyneisyyden sekä suomettumisen aikakauteen. Tämä ei ole se linja, johon haluamme takaisin tai joka olisi Suomen etujen mukaista.


Miksi naisiin kohdistuva väkivalta on niin vaikea kitkeä Suomessa?

06.06.2016

Kesäkuun 1. päivänä tuli kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun naiset saivat Suomessa äänioikeuden ja oikeuden asettua vaaleissa ehdolle ensimmäisinä maailmassa. Suomi on monien mittarien mukaan tasa-arvon mallimaa. Naisia kunnioitetaan, naisilla on vahva asema yhteiskunnassa ja aito mahdollisuus menestyä. Silti yli 20 naista kuolee Suomessa vuosittain väkivallan seurauksena. Lisäksi lähes puolet suomalaisnaisista on kokenut väkivaltaa lähisuhteissaan. Suomessa naisen surmaaja on useimmiten puoliso, entinen puoliso tai seurustelukumppani. Vaarallisin paikka suomalaisnaiselle on oma koti.

Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi ja torjumiseksi laadittu Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan 1.8.2015. Sopimus määrittelee naisiin kohdistuvan väkivallan ihmisoikeusloukkaukseksi ja yhdeksi syrjinnän muodoksi. Se vahvistaa naisiin kohdistuvat väkivaltateot rikoksiksi. Sopimuksen mukaan Suomen valtiolla on vastuu ehkäistä, tutkia ja rangaista naisiin kohdistuvia väkivaltatekoja, sekä hyvittää uhrien kärsimyksiä. Suomella on siis aktiivinen velvollisuus suojella yksilöitä väkivallalta. Ongelmaa on käsitelty useiden toimintaohjelmien puitteissa ja useiden eri viranomaisten toimista. Tästä huolimatta naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen Suomen vakavimpia ihmisoikeusongelmia. Miksi naisiin kohdistuva väkivalta on niin vaikea kitkeä Suomessa?

Suomi on tilastojen valossa väkivaltainen maa ja täällä tehdään kaksi kertaa niin paljon henkirikoksia kuin Euroopassa keskimäärin. Keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta polarisoituu helposti. Muista Euroopan maista poiketen Suomessa käytetään yleisesti termiä perhe- ja lähisuhdeväkivalta, eikä siitäkään ole helppoa käydä rakentavaa ja ratkaisukeskeistä keskustelua.

Ensimmäinen askel ongelman kitkemiseksi on sen tunnistaminen ja tunnustaminen. Yleisemmin naisia koskeva yksityisessä tilassa tapahtuva väkivalta kriminalisoitiin vasta 90-luvun puolessavälissä. Kodin ulkopuolella tapahtuva naisiin kohdistuva väkivalta on usein ahdistelua tai seksuaalista häirintää, joiden käsittelyssä viranomaistoiminnassa on edelleen parantamisen varaa. 

Lainsäädännössä on otettu askeleita oikeaan suuntaan. Perhesuhteessa tapahtunut lievä pahoinpitely on muutettu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi, rikoslakiin on lisätty vainoamista ja seksuaalista ahdistelua koskevat rangaistussäädökset. Nykyinen hallitus on linjannut varmistavansa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tämä arviointi tulee tehdä myös naisiin kohdistuneen väkivallan osalta. Lisäksi hallitus on linjannut kaikkien väkivaltarikosten rangaistustason arvioitavaksi. Lainsäädäntöä tulee kehittää jatkuvasti eteenpäin naisia suojelemaan. Rangaistustason lisäksi on tärkeätä arvioida, että lainsäädäntö takaa poliisille toimivallan tutkia kaikkia naisiin kohdistuvan väkivallan tekoja.

Naisiin kohdistuva väkivalta tulee ottaa vakavasti. Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen ei saa jäädä kiinni rahasta. On totta, että tarvittavien turvakotien ylläpitäminen, ympärivuorokautisen maksuttoman auttavan puhelimen ylläpito sekä raiskausuhrien kriisikeskukset maksavat. Pitkällä tähtäimellä puuttumattomuus maksaa vielä enemmän. Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen on myös ainoa ihmisoikeusongelma, jonka torjunnassa keskustelu siirtyy koskemaan kustannuksia. Kuka kyseenalaistaa tosissaan esimerkiksi oikeuslaitoksen funktiota sen perusteella, että se maksaa yhteiskunnalle?

Perheväkivalta ei vaikuta vain kahteen ihmiseen tai yhteen sukupolveen, vaan sen vaikutukset häpeänä, itsetunnottomuutena ja konfliktien ratkaisun työkaluttomuutena kattaa ainakin kolme sukupolvea. Jos meidän sukupolvemme onnistuu katkaisemaan tämän kierteen, niin seuraavilla sukupolvilla olisi käytössään toimivat työkalut ja toimintamallit.

Naisiin kohdistuva väkivalta ei häviä vaikenemalla, vähättelemällä, eikä palopuheilla. Ennaltaehkäisy on paljon tehokkaampaa ja kustannuksiltaan maltillisempaa kuin jälkihoito. Tarvitaan selkeitä päätöksiä ja johdonmukaista työtä niin viranomaisten, kansalaisjärjestöjen kuin myös kansalaisten taholta. Osaamista kyllä löytyy, mutta poikkihallinnollinen koordinaatio puuttuu. Siihen pitää nyt panostaa.


Kokoomus