BLOGIARKISTO

Vihreiden miesten mentävä aukko

27.05.2017

Kuvittele tilanne, jossa Suomen alueelle, Helsingin tai jonkun Itä-Suomen kaupungin hallintorakennusten ympärille ilmestyy aseistautuneita joukkoja, jotka eivät kanna minkään maan tunnuksia. He toimivat organisoidusti ja heillä on tavoitteena ottaa haltuunsa osa Suomen alueesta. Vielä joitakin vuosia sitten vastaavanlainen skenaario olisi kuulostanut hyvinkin kaukaahaetulta, mutta juuri näin tapahtui Ukrainaan kuuluvalla Krimin niemimaalla vuonna 2014.

Krim vallattiin kansainvälisiä sopimuksia rikkoen käyttäen tunnuksettomia, järjestäytyneitä aseellisia toimijoita, joilla oli välineinään kalustoa, jota oli totuttu näkemään vain valtiollisen sotilaiden käytössä. Nämä Venäjän ”pienet vihreät miehet” aiheuttivat sekaannusta Ukrainan sisällä hidastaen jo ennestään lamaantunutta valtion päätöksentekokykyä. Kyseessä oli mittava häirintä- ja valtausoperaatio, josta on sittemmin tullut yksi merkittävä esimerkki hybridisodankäynnistä. Lopulta Venäjän toimet käynnistivät tapahtumaketjun, joka laajeni aseelliseksi selkkaukseksi eurooppalaisen maan rajoilla. Tosiasiassa osa Ukrainaa oli valloitettu laittomasti Venäjän toimesta ja Ukraina kävi sotaa alueensa itärajalla.

On fakta, että turvallisuusympäristömme on muuttunut. Ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kytkeytyvät yhä vahvemmin toisiinsa, eikä näitä kahta voida juuri enää erottaa toisistaan. Naapurinamme on valtio, joka on käyttänyt sotilaallista voimaa saavuttaakseen omat poliittiset päämääränsä. Tämä on selonteoissakin tunnustettu tosiasia, johon meidän tulee varautua. Samalla tulee muistaa, että hybridisodankäynti ei ole uusi ilmiö, vaan tunnuksettomien joukkojen käyttöä ja vihollisen johtamista harhaan on käytetty vuosisatojen ajan.

Aluevalvontalaissamme ja puolustuksessamme on ollut ”vihreiden miesten mentävä aukko.” Voimassa oleva aluevalvontalakimme on laadittu aikana, jolloin oletettiin, että vain ulkomaiset valtion asevoimien tunnuksin varustetut sotilaat, sotilasajoneuvot sekä valtionalukset- ja ilma-alukset voivat loukata alueellista koskemattomuuttamme. Toisin sanoen maamme rajojen yli on voinut tulla vain vieraan valtion tunnuksia kantavat asevoimien sotilaat, joita vastaan omat puolustusvoimamme ja turvallisuusorganisaatiomme voivat toimia. Ukrainan tapahtumien jälkeen olemme astuneet uuteen aikaan, jolloin emme valitettavasti voi olettaa, että vastapuoli noudattaa kansainvälisen oikeuden periaatteita.

Suomen aluevalvontaviranomaisten (sotilas-, rajavartio-, poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaiset) tulee voida puuttua alueloukkauksiin välittömästi myös hybridisodankäynnin kaltaisissa tilanteissa. Tämän johdosta hallitus on antanut esityksen aluevalvontalain ja rikoslain muuttamisesta niin, että lain piiriin kuuluisivat myös sotilaalliset uhat, joiden valtiollista alkuperää, tunnuksia ja kalustoa ei voida heti suoraan tunnistaa. Riittää, että joukot ovat sotilaallisesti järjestäytyneitä ja heillä on kalustoa, jolla voidaan suoraan uhata alueellista koskemattomuuttamme.

Tällaisilla joukoilla olisi ehdoton kielto saapua tai oleskella maassamme ja kiellon rikkominen olisi rikoslaissa kriminalisoitu. Näitä joukkoja vastaan voidaan käyttää voimakeinoja koko Suomen alueella.

Hallituksen esitys on tarpeellinen ja se tekee aluevalvontalaistamme ajantasaisemman. Suomen on kyettävä vastaamaan alueellisiin uhkiin tilanteessa, jossa vastapuoli ei välttämättä noudata kansainvälisen oikeuden periaatteita. Esitys parantaa huomattavasti kykyämme vastata laajemmilla keinoilla hybridivaikuttamisen asettamiin uhkiin. Erityisen tärkeää on, että esitys ei vaadi suuria muutoksia aluevalvontalakiin eikä se muuta aluevalvontaviranomaisten vastuualueita, mutta vaatii parempaa poikkihallinnollista yhteistyötä eri viranomaisten välillä. Ennen kaikkea lakimuutos parantaa turvallisuuttamme.


Osaatko uida?

15.05.2017

Vesi on elementti, jota Suomessa asuva ei voi elämänsä aikana välttää. Tuhansien järvien maassa uimataito on tärkeä kansalaistaito ja samalla myös korvaamattoman arvokas henkivakuutus. Asian tärkeyttä ei voida koskaan korostaa tarpeeksi. 

Tästä huolimatta hukkumistilastot ovat vuosi toisensa jälkeen karua luettavaa. Suomessa hukkuu vuosittain noin 150 - 200 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että 2000-luvun puolella Suomessa on hukkunut 2969 ihmistä. Suhteutettuna asukaslukuun tämä on selvästi enemmän, kuin muissa pohjoismaissa.

Jokainen hukkuminen on liikaa. Yleensä hukkumisen taustalla on heikko uimataito tai oman uimataidon yliarvioiminen. Merkille pantavaa on, että pääosa hukkuneista on työikäisiä ja vanhempia miehiä. Erityisen huolestuttavaa on, että toiseksi yleisin lasten tapaturmainen kuolinsyy on hukkuminen.

Uimataito on tärkeää oppia jo lapsena. Perusopetuksen opetussuunnitelmaan onkin asetettu tavoitteeksi opettaa oppilaille uimataito peruskoulun alaluokilla. Suurin osa kunnista noudattaa opetussuunnitelmaa, tarjoaa tehostettua uimaopetusta ja lisäopetusta. Kuljetukset uimahalleihin on kilpailutettu ja opetusta tehdään yhteistyössä vapaa-aikatoimen työntekijöiden ja uimaseurojen kanssa. 

Kaikkialla maassamme tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES julkaisi vuoden 2017 alussa tutkimuksen kuudesluokkalaisten uimataidon tasosta. Tulos ei ollut mairitteleva, sillä tutkimuksessa tuli ilmi, että joka neljäs Suomessa asuva 12-vuotias lapsi ei osaa uida. Suomen kunnista 27% ei järjestä uimaopetusta kuudesluokkalaisille lainkaan, vaan opetusta tapahtuu vain alemmilla luokilla. Kouluissa, joissa uimaopetusta järjestetään 79% kuudesluokkalaista täyttää uimataidon pohjoismaisen vaatimuksen. Mikäli uimaopetusta ei anneta lainkaan, vain 63 % kuudesluokkaisista täyttää vaatimukset. Lasten uimataito on siis selvästi heikompi niissä̈ kouluissa, joissa uimaopetusta ei järjestetä.

Syy uimaopetuksen puuttumiseen on useimmiten se, etteivät kunnat varaa tähän tarkoitukseen määrärahoja. Uimaopetus keskittyy vain alemmille luokille ja opetus on hyvin riippuvaista luokanopettajan omasta aktiivisuudesta. Lisähaasteita tuo uimahallin puute kunnassa tai pitkät välimatkat. Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan nämä eivät saa olla syinä uimaopetuksen laiminlyöntiin. Uimaopetuksen valvonnassa onkin selkeästi tiukentamisen paikka.

LIKES:in tutkimuksessa haastateltiin myös uimaopetuksesta vastaavia kuntien uimaopettajia. Haastattelujen mukaan uimaopetus on muuttunut yleisesti haastavammaksi. Oppilaiden levottomuus on lisääntynyt ja osa vanhemmista ei arvosta uimataitoa tai pelkää itse vettä, jolloin tämä myös tarttuu jälkikasvuun. Vanhempien vastuuta uimataidon kehityksessä ei voida unohtaa.  On tärkeää kannustaa alakoululaisia käymään uimassa myös kouluajan ulkopuolella. Uimaan oppiminen on kokemus, joka jää mieleen. Tästä syntyy myös ymmärtämys uimataidon merkityksestä.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto järjestää vuosittain valtakunnallisen uimataitoviikon. Viikon tavoitteena on kannustaa jokaista testaamaan uimataitonsa, herättää keskustelua uimataidon merkityksestä sekä antaa vinkkejä oman ja läheisten uimataidon kehittämiseen. Vuoden 2017 uimataitoviikkoa vietetään kuluvalla viikolla (15-21.5). Mikäli et vielä ole testannut omaa uimataitoasi, nyt se kannattaa viimeistään tehdä. Yksinkertaisin tapa parantaa ja ylläpitää uimataitoa on säännöllinen harjoittelu.

 


Kokoomus