BLOGIARKISTO

Reilu työelämä

27.03.2019

Suomen talouden menestys on perinteisesti nojannut osaavan ja koulutetun työvoiman sekä periksiantamattomien yrittäjien varaan. Näin on myös tulevaisuudessa. Tämän päivän nuoret ja heidän lapsensa tulevat kuitenkin olemaan mukana työelämässä huomattavasti aikaisempia sukupolvia pidempään johtuen maamme ikärakenteesta ja huoltosuhteen heikkenemisestä.

Väestön ikääntyessä kasvaa myös monien palveluiden tarve. Vain työllä ja yrittämisellä pidämme huolta Suomen taloudesta ja turvaamme laadukkaat ja riittävät palvelut. Kaiken päätöksenteon tavoitteena onkin oltava työllisyysasteen nostaminen Pohjoismaiselle tasolle. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. On rakennettava reilumpaa ja kannustavampaa työelämää meille jokaiselle – ikään, sukupuoleen tai muihin ominaisuuksiin katsomatta. 

Työelämään kaivataan lisää joustoa ihmisten muuttuvien tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Samalla on huolehdittava siitä, että työnteko ja yrittäminen on aina tekijälleen joutenoloa kannattavampaa. Sosiaaliturvajärjestelmämme on vihdoin uudistettava: passivoivat kannustinloukut ja päällekkäiset tukimuodot tulee poistaa. Uudistamalla sosiaaliturvaa on nykyistä paremmin mahdollistettava lyhytaikaisen tai epäsäännöllisen työn vastaanottaminen.

Myös työn palkitsevuuteen on panostettava. Palkan on vastattava osaamista ja riitettävä asumiseen ja elämiseen myös Helsingissä.  Suomen kokonaisveroaste lähestyy jo nyt maailman huippua. Korkea veroaste on yksi Suomen suurimmista kilpailukykyhaitoista. Ihmisille on jäätävä enemmän käteen tekemästään työstä. Siksi kokoomus haluaa tehdä sinivihreän verouudistuksen, jossa verotuksen painopistettä siirretään työn verotuksesta haittoihin ja päästöihin.

Tarvitsemme mahdollisimman monen työikäisen panoksen työelämässä ja siksi työhyvinvoinnin ja työssä jaksaminen merkitys korostuu entisestään. Molemminpuolisten joustojen ja omaa työtä koskevien vaikutusmahdollisuuksien on oltava jokaisella työpaikalla osa arkea. Etätyön ja osa-aikatyön on oltava mahdollista työuran eri vaiheissa. Työelämän turvan on ulotuttava niin palkansaajaan kuin yrittäjäänkin. Työpaikoilla on voitava sopia työnantajan ja työntekijän kesken siitä, miten työt fiksuimmin järjestetään. Myös hyvällä johtamisella on suuri merkitys henkilöstön hyvinvointiin ja siten työn tuottavuuteen.

Parhaassa työiässä olevien naisten työllisyys on Suomessa huomattavasti muita pohjoismaita heikompaa. Jokaisella naisella on oltava mahdollisuus perheen perustamiseen ilman pelkoa työpaikan menettämisestä tai työllistymisen vaikeutumisesta. Sukupuolten välistä tasa-arvoa parannetaan parhaiten työelämässä vanhemmuuden kustannuksia tasaamalla ja naisen palkkaamiseen sisältyvää ”äitiriskiä” pienentämällä. Kunnianhimoinen perhevapaauudistus tarvitaan, jotta perheet voivat jakaa hoivavastuuta tasaisemmin ja naisten työmarkkina asema paranee.

Meillä ei ole varaa hukata yhtään käsiparia. Tarvitsemme mukaan kouluista valmistuvat nuoret, työn ja perheen kanssa tasapainottelevat pienten lasten vanhemmat ja ne työelämän kokeneet konkarit, joilla vielä eläkeiän kynnyksellä on haluja ja mahdollisuus antaa osaamistaan yhteiseen käyttöön. Sukupuoli, ikä, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta tai osatyökykyisyys eivät saa milloinkaan olla työnteon esteitä. Ihan jokaisen panosta paremminvointiyhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan. Siksi työelämän on oltava reilumpaa ja annettava jokaiselle mahdollisuus osallistua.


Aika avata silmät

23.03.2019

”Muistan jo pienenä hakeneeni äitiä baarista. Läheiset ja muut ihmiset varmasti näkivät, mikä tilanne meillä oli, mutta he eivät reagoineet. Sitä olen miettinyt. Minulla on kaksi isosiskoa, mutta he ovat paljon minua vanhempia. He muuttivat pois kotoa, kun olin ekaluokkalainen. Koin olevani hylätty ja yksin äidin ja koko tilanteen kanssa.” (HS 5.2.2019)

Lastensuojelun piiriin päätyneiden lasten ja nuorten kokemuksille yhtenäistä on se, että he kokevat jääneensä hätänsä kanssa yksin. Heitä ei ole kuultu ajoissa ja perheen ongelmiin on puututtu liian myöhäisessä vaiheessa. Pahinta on, että päätökset on usein tehty lasta kuulematta. Miten voimme kuvitellakaan nuoren luottavan sen jälkeen enää kehenkään aikuiseen? Nuoret ovat oman elämänsä arvokkaimpia asiantuntijoita ja heitä tulee kuunnella lastensuojelun kehittämisessä. Lapsi on lastensuojelun työnantaja – hänen, jos kenen on tultava kuulluksi. 

Lastensuojelutilanteessa lapsi ei välttämättä tiedä edes sitä, mitä hänelle on tapahtumassa. Suurimmaksi ongelmaksi nuoret nimeävät pysyvien hoitosuhteiden ja turvallisten aikuiskontaktien puuttumisen. Työntekijät – jopa omaohjaajat - vaihtuvat jatkuvasti ja lapsi kokee olevansa heittopussi. Nuoret kertovat myös, etteivät saa koskaan omaa sosiaalityöntekijäänsä kiinni. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, ettei hänen asiansa kiinnosta. Valmiiksi nöyryyttävässä tilanteessa se luo nuorelle arvottomuuden tunnetta.

Vastikään julkaistussa selvityshenkilö Aulikki Kananojan loppuraportissa lastensuojelun kuormituksen vähentämisestä ja tulevaisuuden kehityslinjoista korostetaan varhaisen ja ehkäisevän työn painotusta. Perhetyössä koko perheen huomioon ottaminen ja auttaminen jo varhaisessa vaiheessa tasapainottaisi korjaavien palvelujen tarvetta. Ennakointi olisi perheille huomattavasti inhimillisempää kuin ääritilanne, jossa lapsi sijoitetaan.

Lastensuojelussa -  kuten muussakin elämässä - pysyvät hoitosuhteet sekä toimiva yhteistyö on olennaista. Yhteistyö kaikkien asianomaisten ja lasta sekä tämän perhettä tukevien yhteistyökumppaneiden kanssa varmistaa sen, ettei lapsi tai kukaan perheestä jää ”kuolleeseen kulmaan”. Tulevat kolarit ovat estettävissä näkökulmien laajentamisella.

Perhekeskustoimintamallin palveluverkosto vaikuttaa oikealta suuntaukselta. On selvää, ettei yksikään sosiaalityöntekijä voi auttaa lasta tai perhettä yksin. Perheen elämässä läsnä pitää olla turvallisten aikuisten ja ammattilaisten ryhmä, jossa on myös perheterapeuttista osaamista. Kyseessä on myös yhteiskunnallisesti win-win-tilanne; lastensuojelutoimien tarve vähenee ja sosiaalityöntekijöiden jaksaminen paranee, kun heille annetaan mahdollisuus tehdä arvokas työnsä hyvin. Yhden sosiaalityöntekijän asiakasmäärä tulee rajata 25-30 tapaukseen, jotta he ehtivät oikeasti kohdata lapsen ja perheet.

Systeeminen lastensuojelu tähtää sekä lapsen että hänen perheensä kokonaisvaltaiseen kuulemiseen. Pitkäaikaiset ja turvalliset ihmissuhteet ovat lapsen tärkein turvatyyny. Niillä rakennetaan luottamus ja arvostus. Yhtä tärkeää kuin lapsen varhainen ja kokonaisvaltainen kuuleminen, on nuoren elämän seuraaminen ”asiakassuhteen” jälkeenkin. Nuoren ihmissuhteet eivät saa päättyä kuin seinään. Erittäin kaivattu muutos oli eduskunnassa hiljattain hyväksytty laki, joka korottaa jälkihuollon ikärajan 21-vuodesta 25-vuoteen.

Tarvitsemme päivitetyn lastensuojelulain lisäksi valtakunnallisen asennemuutoksen. Lastensuojelun demonisointi ja kauhistelu eivät auta ketään – kaikkein vähiten lasta ja tämän perhettä. Meillä kaikilla voi olla vaikeita vaiheita elämässämme, jolloin tarvitsemme apua. Lastensuojelu tulisikin nähdä ”koko kylä huolehtii” -projektina, jossa huolehdimme lähimmäistämme heidän haastavan elämäntilanteen ajan. Kunnes heidän omat voimansa palautuvat.


Naisen paikka

10.03.2019

1800-luvun kansallisromanttisessa Suomessa nojasimme sääty-yhteiskuntaan, eikä siihen kuulunut demokratia tai tasa-arvo. Naisille oli tarjolla kapea rooli. ”Luonnonjärjestykseen” pohjaava yhteiskunnallinen asema, jossa avioliitto oli naisen ainoa odotusarvo. Naisten odotettiin olevan kuuliaisia, kestävän loputtomat raskaudet ja pitävän sen jälkeen lapset elossa. Kirjoittamiseen, lukemiseen tai muuhun opiskeluun ei ollut aikaa tai voimia. Jos nainen oli niin onnekas, että oli saanut käydä kouluja, itsesensuuri toimi hyvin ja hän vaikeni seurakunnassa. Luonnollisesti nainen oli täysin riippuvainen miehensä palkasta. 

Fredrika Runeberg katsoisi ihaillen tämän päivän naisia. Olemme keskimäärin miehiä koulutetumpia ja meillä on käytössämme omat rahat. Merkillinen ristiriita on se, että naisten työllisyys Suomessa on huomattavasti muita pohjoismaita heikompaa. Siitäkin huolimatta, että puheissamme Suomi näyttäytyy romanttisesti tasa-arvon mallimaana. 

Vanhempainrahapäivistä naiset käyttävät reilut 90 prosenttia ja kotihoidontuen saajista edelleen noin 93 prosenttia on naisia. Naisten työeläke jää keskimäärin 66 prosenttiin miesten eläkkeistä. Yhtenä merkittävänä syynä on naisten pidemmät perhevapaat. Nykymallia perustellaan usein perheiden valinnanvapaudella. Naiset kuitenkin luopuvat edelleen työurastaan miehiä useammin ja jäävät kotiin. Elämme vuotta 2019, mutta se ei näy yhteiskuntamme sukupuolittuneissa rakenteissa ja asenteissa.

Muissa pohjoismaissa pienten lasten vanhemmat ovat huomattavasti useammin vähintäänkin osa-aikaisesti töissä. Esimerkiksi Ruotsissa perheet voivat myös käyttää vanhempainvapaansa joustavammin pidemmän ajan kuluessa. Isän ja äidin on mahdollista olla vapaalla pidempään yhtä aikaa. Suomen työelämä kaipaa lisää tällaisia joustoja sekä osa-aikaisen työn mahdollisuuksia. 

Nykyinen perhevapaajärjestelmämme syrjii naisten lisäksi myös miehiä. Nykymuodossaan kotihoidontuki vähentää äitien työllisyyttä. On kaikkien etu, että myös isät pääsevät osallistumaan enemmän lastensa elämään. Isät vaikuttavatkin olevan valmiita muutokseen. Tutkimusten mukaan jokainen isien korvamerkittyä oikeutta lisännyt uudistus on lisännyt isien käyttämiä vapaita. Vanhempainvapaaseen tulee määrittää isäkiintiö, joka vahvistaa isän oikeutta jäädä perhevapaalle.

Tärkeintä on uudistaa perhevapaita tasa-arvoisempaan ja naisten työllisyyttä tukevaan suuntaan. Tasaisempi vanhemmuuden vastuun jakautuminen turvaa lapselle paremmin jaksavat vanhemmat.


Kokoomus