BLOGIARKISTO

Venäjä, Venäjä, Venäjä

08.04.2015

Kuinka moni muistaa, mikä poru syntyi kun puolustusministeri Häkämies Yhdysvaltoihin suunnanneella matkallaan vuonna 2007 lausui ääneen sen, minkä kaikki tiesivät? Venäjä on sittemmin osoittanut Häkämiehen olleen oikeassa. Venäjä on osoittautunut paitsi Suomen, myös koko Euroopan suurimmaksi turvallisuushaasteeksi.

Suomessa alkoi Häkämiehen puheesta kova äläkkä. Se johtui siitä, ettei suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu ollut siirtynyt pois YYA-sopimuksen aikaisista mantroista. Oli hätkähdyttävää, että suomalainen ministeri otti kantaa oman hallinnonalansa asioihin tavalla, joka poikkesi Moskovan markkinoimasta totuudesta.

Samoihin aikoihin Suomenlahden etelärannallakin kuohui. Saimme esimakua Venäjän käynnistämästä informaatiosodasta, kun pronssisoturipatsasta päätettiin siirtää. Masinoitujen mielenosoituksien lisäksi Viro joutui massiivisten kyberhyökkäyksien kohteeksi.

Sittemmin Venäjän keinovalikoima on monipuolistunut. Voidaankin puhua hybridisodankäynnistä, jossa erilaisia taloudellisia, poliittisia ja sotilaallisia toimia yhdistellään poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Ukrainassa entiset rajat ovat väistyneet, kun Venäjä vähät välitti itsenäisen valtion suvereniteetista, nielaisi Krimin ja jatkaa nyt sotatoimia maan itäosissa.

Vaikka akuuttia turvallisuusuhkaa ei ole näköpiirissä, ei Suomessa ole syytä tyytyväisyyteen. Kun eduskunta arvioi omassa selonteossaan vuonna 2008, ettei perinteistä sotilaallista uhkaa Euroopassa enää koeta, käynnisteli Venäjä omaa hyökkäystään Georgiassa. Tilanteet muuttuvat nopeasti eikä muutos noudattele Suomen vaalikausia. Pohjois-Euroopan sotilaspoliittinen tilanne on muuttumassa, ja muutokset vaikuttavat myös omaan turvallisuuteemme. Puolustusvoimat, toisin kuin muut hallinnonalat, on läpikäynyt tiukan säästökuurin. Jatkuvasti kallistuvat hankinnat ja vanheneva kalusto pakottavat lisäämään puolustuksen resursseja merkittävästi seuraavan kauden aikana.

Omasta puolustuksesta huolehtiminen on aina suomalaisten tehtävä. Yksin emme kuitenkaan siihen pysty. Ruotsin kanssa suunniteltu rauhanaikainen yhteistyö on toki hyödyllistä. Silti on muistettava, että Ruotsin puolustuksen painopiste on edelleen kriisinhallinnassa. Myös pääministeri Löfven muistutti hiljan, että yhteistyö on rajattu ainoastaan rauhanaikaan, eikä Ruotsilla ole kiinnostusta puolustusliittoon.

Jos pilvet jatkavat kasautumistaan, olisi suomalaistenkin maailmanpolitiikan poutapäiväpuheiden sijaan ryhdyttävä vastuullisen politiikan toteuttajiksi. Nato-jäsenyys olisi luonteva askel Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, joka on pohjannut EU-jäsenyyteen ja Naton kanssa tehtävään yhteisyöhön. EU:n 28 jäsenestä 22 kuuluu myös Natoon. Toteutamme yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa jo nyt EU:n jäsenenä, mutta emme hyödy liittokunnan tarjoamista jäseneduista.

Suomessa olisi aika päivittää turvallisuuspoliittinen tilannekuva ja vetää siitä tarvittavat johtopäätökset. Tiukassa elävä yksin pärjäämisen myyttikin osoittautuu jo lyhyillä historianopinnoilla nopeasti vääräksi.


Kokoomus